Yhteystietoja

Esittely

Ajankohtaista

Loma- ja kurssikeskus Lepola

Paikallis-
yhdistykset


Näkövammais-
tietoa


Toiminta

Jäsenhakemus

Tietotekniikka

Palaute

 

TOIMINTA

Yhdistys on näkövammaisten etu- ja palvelujärjestö. Toiminta-alueemme on Päijät-Hämeen maakunta ja osa Kanta-Hämeen maakunnasta.
Annamme vertaistukea ja lähes jokaisessa alueemme kunnassa on kuntayhteyshenkilöitä. Välitämme ja opastamme näkövammaisten apuvälineiden käytössä. Tuotamme äänilehtiä, Tiedonjyvä (koostelehti ESS), Tähtihetki (Itä-Hämeen koostelehti), Kirkonseutu (Lahden seurakuntayhtymän lehti), Äänisilta jäsenten lehti.
Järjestämme keramiikka-, pienkori-, virkistys-, kotitalouskursseja sekä erilaisia palvelupäiviä. Teemme retkiä eri kohteisiin.
Tiistaikahvila on joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas tiistai toimintakeskuksessa klo 13.00 luennoitsijat eri elämänalueilta.
Yhdistyksen toimintakeskuksella on mahdollista pelata sokkopingistä, jakkoloa ja kokeilla Eko-ase ammuntaa.
Liikuntatoimikunta järjestää yhdistyksen sisäisiä kilpailuja pari kertaa vuodessa niistä ilmoitetaan erikseen jäsenkirjeessä.
Eko-asetta on myös mahdollista vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin, kuitenkin niin, että asiantuntija tulee mukaan.

Tiistaikahvilan yhteydessä pidettävässä tuolijumpassa voit käydä hoitamassa venyttelysi ja lihasharjoitteesi mukavassa seurassa.

Jäsenillä on mahdollisuus myös osallistua vesijumppaan Siikaniemen kurssikeskuksessa kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18.00, syyskuusta-toukokuuhun.

Maalipallo: Näpäjä ry vastaa Lahden alueen maalipallon harrastus- ja kilpailutoiminnasta. Maalipallon harjoitusvuoro on keskiviikkoisin Kivimaan yläasteella Lahdessa kello 19-21. Koulujen loma-aikana harjoituksia ei pidetä. Lahdessa pidetään perinteisesti SM-sarjan kotiturnaus huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Halutessasi tulla kokeilemaan lajia tai muuten vain katsomaan, ota yhteyttä Hannu Mattilaan tai Katja Heikkiseen. Muista kuitenkin, että laji on vauhdikas ja aika raju.

Päijät-Hämeen alueen kunnilla on myös erityisryhmille tarkoitettuja vesijumppa, kuntosali ja keilailuryhmiä. Parhaiten tietoa näistä saat ottamalla yhteyttä oman alueesi liikuntatoimistoon.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset toimistosihteeri Aija Feodorowille
puh. (03) 752 1542

sivun alkuun

 

 

Päijät-Hämeen näkövammaiset ry
Puistokatu 9, 15100 Lahti
puh. 03-752 1112